Kotisivulle » Korttipelit » Sika korttipeli

Sika korttipeli

sika korttipeliKorttipelit ovat mukavaa ajanvietettä kaikenikäisille. Sika-korttipeliä pidetään lasten pelinä, mutta aikuisetkin saavat aikansa kulumaan tämän yksinkertaisen ja viihdyttävän pelin parissa. Peliin saattaa kulua jopa tunnin verran aikaa, eli pelatessa saa sadepäivän kulumaan leppoisasti. Sikaan käytetään tavanomaista 52 kortin pakkaa, mutta tämän pelin luonteen huomioon ottaen ei haittaa, vaikka pakasta puuttuisikin kortteja.

Sika-korttipeli säännöt

Nettikasinot eivät ole päässeet hyödyntämään tätä klassista korttipeliä, sillä yksikään pelitalo ei ole ainakaan vielä tarttunut tilaisuuteen kehittää siitä satunnaisgeneraattorilla toimivaa online-versiota. Näin ollen Sika-korttipeliä varten tarvitaan vanhanaikaisesti ihmisiä ja tavallinen korttipakka. Peli on pelaajamäärältään sangen joustava, sillä siihen käy 2–8 hengen porukka. Peli on yksinkertainen, siinä ei ole valttia tai pistelaskua, ja sitä pelataan jako kerrallaan. Aluksi kortit sekoitetaan ja jakaja muodostaa niistä renkaan pöydälle korttien selkäpuoli ylöspäin. Ajatuksena on, että kortin voi vetää mistä tahansa renkaan kohdasta sitä muille pelaajille näyttämättä. Renkaan muodostamisen jälkeen jakaja vetää renkaasta yhden kortin, joka laitetaan kuvapuoli ylöspäin renkaan keskelle. Tämä on pinon aloituskortti, jonka päälle jatkossa pannaan kortteja kuvapuoli ylöspäin, kaikkien nähtäväksi. Peli kulkee siten, että alkuun pelaajat nostavat renkaasta kortteja kukin vuorollaan, seuraavassa kappaleessa kerrotun ohjeen mukaan. Kun renkaassa olevat kortit loppuvat, pelaajien pitää päästä eroon kädessä olevista korteista. Viimeinen pelaaja, kenellä on kortteja kädessään, on hävinnyt pelin. Hän on tietenkin Sika.

Pelin aloittaa jakajan vasemmalla puolella istuva henkilö. Pelaaja nostaa korttien muodostamasta renkaasta käteensä yhden kortin kerrallaan, kunnes vastaan tulee renkaan keskellä olevan pinon aloituskortin kanssa samaa maata oleva kortti. Renkaasta vedettyjä kortteja ei tule näyttää muille pelaajille, vaan ne jäävät pelaajan käsikorteiksi. Nyt pelaaja lyö löytämänsä samaa maata olevan kortin pinon aloituskortin päälle ja lisäksi kädestään minkä tahansa vapaavalintaisen kortin. Tämän jälkeen vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle, joka samalla tavoin etsii renkaasta tällä kertaa päällimmäisenä olevan kortin kanssa samaa maata olevan kortin nostamalla niitä käteensä. Kun kortti löytyy, hän laittaa sen edellisen kortin päälle ja lisää myös vapaavalintaisen kortin kädestään. Peli etenee tällä tavoin, kunnes renkaasta loppuvat kortit. Peliä jatketaan kädestä pelaamalla. Pelaaja, jolla ei omalla vuorollaan ole kädessä sopivaa korttia laitettavaksi pinon päälle, nostaa nyt renkaan sijaan pinosta kortteja, kunnes vastaan tulee kortti, jolla voi tunnustaa maata. Näin peli jatkuu, kunnes pelaajien kädestä loppuvat kortit ja häviäjä on selvillä.

Rahasta pelattavat vaihtoehdot Sika korttipelille netissä

Toistaiseksi Sika-korttipeliä ei voi pelata nettikasinoilla, koska siitä ei ole olemassa sopivaa versiota, sen enempää automaattia kuin live-kasinopeliäkään. Kenties peli on hieman liian yksinkertainen laajempaan levitykseen. Toisaalta siitä voisi ideoimalla saada hyvinkin rahapeliksi sopivan pelimuodon sivuvetoineen kaikkineen. Ensin peliporukka voisi yksinkertaisesti laittaa rahat likoon pelin häviäjästä. Myös katsojat voisivat lyödä vetoja tästä. Sivuvedot voisivat koskea vaikkapa pinon ensimmäistä maata, maan vaihtumista pinossa tai sitä, kuinka monen kierroksen jälkeen kortit loppuvat renkaasta. Jäämme odottamaan peliä nettikasinoille.

Katso nettikasinot korttipelien pelaamiseen

Ajatuksemme Sika korttipelistä

Sika on helppo ja mukava peli, josta halutessaan saa rahapelin lyömällä vetoa voittajasta. Varsinainen rahapeli monimutkaisine panostuksineen se ei kuitenkaan ole, eikä sitä ole mahdollista pelata verkossa. Ajanvietteenä se käy oikein hyvin missä tahansa, eikä se vaadi edes täyttä pakkaa, koska pelin luonne ei edellytä kaikkien korttien läsnäoloa. Sika on rentouttavaa koko perheen ajankulua parhaimmillaan. Listan kaikista korttipeleistä löydät Wikipediasta.

Sija
Bonus
Arvosana
Vieraile
1
Uuden pelaajan 200% aina 500 asti
+ 100 ilmaiskierrokset
2
Uuden pelaajan 100% aina 500 asti
+ 200 ilmaiskierrokset
3
Uuden pelaajan 200% aina 1,000 asti
4
Uuden pelaajan 100% aina $/€ 500 asti
+ 200 ilmaiskierrokset
5
Uuden pelaajan 100% aina $/€ 120 asti
+ 120 ilmaiskierrokset
6
Uuden pelaajan
Ilmaiskierros
200 ilmaiskierrokset
7
Uuden pelaajan 100% aina 1,000 asti
+ 100 ilmaiskierrokset
8
Uuden pelaajan 100% aina $/€ 1,000 asti
+ 100 ilmaiskierrokset
9
Uuden pelaajan 100% aina $/€ 500 asti
+ 200 ilmaiskierrokset
10
Uuden pelaajan
Ilmaiskierros
100 ilmaiskierrokset
11
Cashback 20% aina asti
12
Uuden pelaajan
Ilmaiskierros
200 ilmaiskierrokset
13
Uuden pelaajan 100% aina 200 asti
+ 200 ilmaiskierrokset
14
Uuden pelaajan 100% aina 250 asti
+ 50 ilmaiskierrokset
15
Uuden pelaajan 100% aina $/€ 400 asti
+ 100 ilmaiskierrokset
16
Uuden pelaajan 120% aina $/€ 240 asti
+ 200 ilmaiskierrokset
17
Cashback 11% aina asti
18
Uuden pelaajan 100% aina 300 asti
19
Uuden pelaajan 100% aina 500 asti
+ 200 ilmaiskierrokset
20
Uuden pelaajan 200% aina $/€ 100 asti