Kotisivulle » Korttipelit » Läpsy korttipeli

Läpsy korttipeli

läpsy korttipeliLäpsy on vauhdikas ja hauska seurapeli, jonka vaatii nopeita refleksejä, mutta myös onnea. Läpsy hauskuuttaa ajanviettopelinä yhtä lailla niin aikuisia kuin lapsiakin. Tosissaan pelattuna Läpsy sen sijaan on vaativampi peli. Läpsyn kesto voi vaihdella paljonkin, muutamasta minuutista jopa tunteihin saakka. Läpsy sopii niin kahden kesken pelattavaksi korttipeliksi kuin myös isommankin joukon seurapeliksi. Läpsyssä on nimensä mukaisesti tarkoituksena läpsäistä mahdollisimman nopeasti oikeanlaisia korttiyhdistelmiä. Pelissä useampi käsi läpsäisee usein korttipinoa yhtä aikaa, jolloin ainakin isoimmat ja terävimmät sormukset kannattaa ottaa kädestä pois pelin ajaksi. Kuten useat korttipelit, myös Läpsy on pelattavissa myös erilaisina muunnelmina perinteisemmän Läpsyn lisäksi.

Läpsy korttipelin säännöt

Läpsy-korttipeliä pelataan useimmiten fyysisenä korttipelinä muutaman ihmisen kesken, sillä esimerkiksi nettikasinot eivät yleensä tarjoa läpsypelejä sivustoillaan. Läpsypelin voittaa pelaaja, joka on saanut kaikki kortit kerättyä itselleen. Pelin alussa kortit, jokereita lukuun ottamatta, jaetaan pelaajien kesken. Korttien ei tarvitse mennä aivan tasan pelaajien kesken. Läpsypelissä on oltava minimissään kaksi pelaajaa. Kun peliringissä on useampia kuin neljä pelaajaa, kannattaa käyttää yhden sijasta kahta korttipakkaa. Kortit ovat pelin ajan pakkoina pelaajien käsissä kuvapuoli alaspäin. Kortteja ei saa katsoa. Kortit saa katsoa etukäteen ainoastaan silloin, jos pelaajalla on enää kolme korttia kädessään. Jos kortin kuitenkin katsoo vahingossa, sen joutuu laittamaan pakkansa alle. Korttipeli alkaa vasemmalta puolelta jakajaa, ja lähtee kiertämään myötäpäivään. Kukin pelaajaa kääntää vuorollaan toisella kädellään kortteja pinoon kädessä pitämästään pinosta. Kortit nostetaan kääntäen ne itsestä poispäin. Kun pinoon ilmestyy kaksi samaa numeroa päällekkäin, pelaajat yrittävät läpsäistä pakkaa mahdollisimman nopeasti. Ensimmäisenä pinon päälle kätensä laittanut voittaa pinon itselleen. Pöydältä nostetut kortit asetetaan käsipakan alle.

Kun pinoon tulee jätkäkortti, seuraavan pelaajan on lyötävä myös jätkä tai edellinen pelaaja saa pinon. Kuningattaren osuessa pinon päälle pelivuorossa oleva pelaaja voi kääntää ennen epäonnistumista kaksi korttia, kuninkaan päälle kolme ja ässän päälle neljä korttia. Läpsyjä voi tehdä vapaasti myös kuvakorteilla pelaamisen ollessa käynnissä. Peli ei ole ohi, vaikka pelaajalta loppuisivat kortit kesken. Peliin pääsee takaisin mukaan läpsyllä. Samalla tavoin myös uusia pelaajia voi hypätä mukaan peliin sen ollessa jo käynnissä. Turhasta läpsystä rangaistaan pelissä. Turhan läpsyn lyönyt pelaaja joutuu antamaan kortin kaikille muille pelaajille, myös niille, jotka ovat tippuneet pelistä. Peli päättyy, kun yksi pelaajista pitää hallussaan kaikkia kortteja. Perinteisemmän läpsypelin lisäksi korttipelistä on olemassa myös erilaisia muunnelmia, joiden mukaan säännöt voivat hieman vaihdella. Muunnelmissa voi esimerkiksi olla enemmän mahdollisuuksia läpsyille. Esimerkiksi kaksi korttia, joiden summasta tulee kymmenen tai neljän kortin suora, voi olla läpsäistävä yhdistelmä. Läpsyä voi pelata myös muun muassa niin, että pinon saa pelaaja, jonka läpsäisee pinoa viimeisenä. Tuolloin tavoitteena on korttien keräämisen sijaan päästä niistä eroon.

Rahasta pelattavat vaihtoehdot Läpsy korttipelille netissä

Vaikka useita korttipelejä voi pelata rahasta netissä, Läpsy ei kuulu yleisiin rahalla pelattaviin nettipeleihin. Sen sijaan erilaisilta pelisivustoilta löytyy runsaasti muita korttipelejä, joita voi pelata rahalla. Yleisiä nettikasinoilta löytyviä rahasta pelattavia korttipelejä ovat esimerkiksi baccarat- ja pokeripelit. Myös näistä peleistä on olemassa erilaisia muunnelmia. Netissä on runsaasti muitakin pelivaihtoehtoja ja monia voi myös kokeilla ilmaiseksi ilman rahan käyttämistä. Pelejä voi pelisivustosta riippuen pelata myös live-peleinä. Live-pelit vievät pelaajan aidon kasinon tunnelmaan reaaliaikaisesti tapahtuvan pelin ja peliä johtavan oikean jakajan avulla.

Katso nettikasinot korttipelien pelaamiseen

Ajatuksemme Läpsy korttipelistä

Läpsy kuuluu korttipelien hauskimpiin lajeihin, eikä siis ole ihme, että siitä pitävät sekä lapset että aikuiset. Oikein pelattuna Läpsy saa usein naurua aikaan, ja hauskuutta voi lisätä entisestään pelin erilaisilla hauskoilla muunnelmilla. Läpsyä voi pelata myös tosissaan, mutta tällöin on oltava varovainen, sillä esimerkiksi sormukset tai liian kovat lyönnit voivat aiheuttaa jopa vammoja. Listan kaikista korttipeleistä löydät Wikipediasta.

Sija
Bonus
Arvosana
Vieraile
1
Uuden pelaajan 200% aina 500 asti
+ 100 ilmaiskierrokset
2
Uuden pelaajan 100% aina 500 asti
+ 200 ilmaiskierrokset
3
Uuden pelaajan 200% aina 1,000 asti
4
Uuden pelaajan 100% aina $/€ 500 asti
+ 200 ilmaiskierrokset
5
Uuden pelaajan 100% aina $/€ 120 asti
+ 120 ilmaiskierrokset
6
Uuden pelaajan
Ilmaiskierros
200 ilmaiskierrokset
7
Uuden pelaajan 100% aina 1,000 asti
+ 100 ilmaiskierrokset
8
Uuden pelaajan 100% aina $/€ 1,000 asti
+ 100 ilmaiskierrokset
9
Uuden pelaajan 100% aina $/€ 500 asti
+ 200 ilmaiskierrokset
10
Uuden pelaajan
Ilmaiskierros
100 ilmaiskierrokset
11
Cashback 20% aina asti
12
Uuden pelaajan
Ilmaiskierros
200 ilmaiskierrokset
13
Uuden pelaajan 100% aina 200 asti
+ 200 ilmaiskierrokset
14
Uuden pelaajan 100% aina 250 asti
+ 50 ilmaiskierrokset
15
Uuden pelaajan 100% aina $/€ 400 asti
+ 100 ilmaiskierrokset
16
Uuden pelaajan 120% aina $/€ 240 asti
+ 200 ilmaiskierrokset
17
Cashback 11% aina asti
18
Uuden pelaajan 100% aina 300 asti
19
Uuden pelaajan 100% aina 500 asti
+ 200 ilmaiskierrokset
20
Uuden pelaajan 200% aina $/€ 100 asti